16.01.2011 - 16:57 / Kategoriat: dialogi
- Mistähän mä oikeestaan halusin kertoa
- niin, olette käsitellyt paljon aiheita kirjoissanne
- juu, mutta ei mulle selvinnyt, mistä mä olisin halunnut kertoa
- anteeksi en täysin ymmärrä, olette kirjoittaneet laajan tuotannon
- niin minä olen
- olette käsitelleet asioita pohjan kautta, niin riipaisevasti, mitä mietitte kun tiedätte, että monet itkevät lukiessaan
- jaa
- niin
- mutta minä olen kaikki nämä vuodet miettinyt, mitä haluan kertoa
- ahaa, mielenkiintoista, oletteko tulleet johtopäätökseen
- en
- teitä on paljon kustannettu ja myyty
- kyllä, mutta mitä kukaan haluaa tietää Minusta, ja miksi kukaan olettaa, että tiedän jotain elämästä tai ns. oikeasta tai jännittävästä tavasta elää
- niin tuota, en osaa ottaa kantaa siihen, onko teillä muuten lapsia
- on minulla niitäkin, ehkä
- olette kirjoittaneet lapsen asemasta
- juu, mutta minua kiinnostaa oma asemani
- anteeksi
- kaikki on vain pintaa
- no niin kai se on meillä kaikilla
- oletteko tekin olevinanne, toimittaja?
- kyllä ehkä joskus ainakin, mutta ei se kuulu tähän, ei minua haastatella!
- miksi te haluatte tietää minusta jotain tai mitä minä ajattelen?
- ihmiset ovat kiinnostuneita sellaisesta
- mikä niitä vaivaa, eikö nyt hyvänen aika ole selvää, että omassa elämässä on tarpeeksi joka suhteessa?
- no, ei se niin ole. Julkkikset ovat mielenkiintoisia. Oma elämä tuntuu monesta tylsältä tai arkiselta tietyssä mielessä
- no tekisi sitten jotain asialle
- on tärkeää, että voi peilata itseään, tiedättehän keskustella tai päivitellä, jos vaikka joku on törttöillyt tai joku tuttu päässyt lehteen
- sitä tarvitsee aina jonkun huonomman, niinhän sitä laulussakin sanotaan, Politiikassakin on tärkeintä, minkälainen henkilö on, juu on se nähty. Ja pukeutuminen. Se vasta on tärkeää. Onko tyyliä, jos on, onko liian tylsää tai erikoista, klassista vai ei, ja mikä materiaali, onko kierrätettyä vai uniikkia.
- ja voihan se olla helpottavaa, kun huomaa että joku on ajatellut samalla tavalla kuin itse tai mokannut elämässä tai selvinnyt jostain helvetistä, vaikka huumeista. Tai julkkiksella on näkynyt pikkuhousut läpi puvusta tai nännit, se vasta onkin Jotain nykyään.
- juu silti, on tämä vaikeaa. Minun pitäisi keksiä seuraavan kirjani aihe.
- ahaa, se on varmasti haastavaa. Luomisprosessi. Mutta tuota, eikös teillä ole materiaalia. Tuo yksi hyllykin täynnä kansioita. Käsikirjoituksia vaikka muille jakaa. Moni olisi kateellinen.
- kyllä, kyllä, mutta en ole keksinyt Aihetta
- mistä te sitten olette kirjoittaneet, teillä on tekstiä valtavasti?
- no se on vain sellaista, aihe ja teema puuttuu, kirjoitan ajankuluksi
- no laita aiheeksi vaikka maatalousnäyttely, julkaiskaa nyt joku noista. Saisivat ihmiset luettavaa. Jos vaikka joku kehittyisi näytelmäksi.
- ja taas tulisi kutsuja telkkariin ja tapahtumiin. Valokuvaaja haluaa tulla kotiin kuvaamaan. Ja te. haastattelemaan. Tulette kyselemään perheestäni ja lasten kasvatuksesta ja suojelenko ympäristöä. Miten saan aikani riittämään, miten keksin aiheet, mitä mieltä olen kustantajasta. Kuinka vanha olen jne. Olenko homo tai jotain? Osaanko heittää jotain terävää, vaikka yhteiskunnasta ja sen ilmiöistä? Tuo maatalousnäyttely, se voisi olla todella kiinnostavakin aihe, ei siinä mitään.
Onko teillä etulyöntiasema mielestänne, haluatte tulla taas tänne taas vai?
- juu, mutta vastatkaa sitten seuraavalla kerralla johonkin kysymykseen edes! Ei tällaisesta saa juttu lehteen. Te vaan pohditte asioita. Ja kyseenalaistatte. Olen sentään monta kertaa soittanut teille.
- mutta sellainen stereotypia on, että kirjailijat ovat vaikeita ihmisiä, minä vaan toteutan sitä.
- Lempiruokasi saisit ainakin sanoa. Ja vaikka ikäsi. Ja koska seuraava kirja ilmestyy. Voin keksiä loput luvallasi. Parisuhteestasi pitäisi kyllä tietää jotain. Ruokajutut on ihan ok. Jos vaikka teette jotain pataruokaa, ja otetaan kuva.
- niin ensin sellainen iso tulvauutinen tai joka päivä sattuva ampumistapaus maailmalla, sitten kiva tai syvällinen kirjailijahaastattelu tai vaikka molempia. Kirjailija tekemässä ruokaa! Pataa!
- kuulkaas nyt, kaikki osaavat olla sarkastisia. Lehden pitää myydä. Kaikki uutiset eivät voi olla katastrofeja. Välimuoto, se on tärkeää. Kaikkea sopivasti.
- juu juu, kenen leipää syöt sen lauluja laulelet, sanoi joku viisas aikoinaan, en kyllä muista kuka. Sovitaan, että pari skandaalia saat. Mietin ne, ja laitan sähköpostilla, sopiiko.
- Huomiseksi, muista. Sähköposti käy hyvin.
06.11.2010 - 12:51 / Kategoriat: dialogi
- Näyttääkö tää mun päällä hyvältä
- En minä tiedä
- sano nyt jotain
- en minä halua ottaa mitään kantaa
- tässä on nämä kaksi vaihtoehtoa, kumpi olis sun mielestä parempi
- no kumpikin on ihan hyvä, laita kumpi vaan
- mut korostaako tämä mun notkoselkää, sano nyt mielipiteesi, mä kysyn sitä
- ei mun mielestä
- sitä sanotaan ,ettei saisi monta kertaa katkaista, vaatteilla linjaa, varsinkin jos on lyhyt ihminen
- joo, niin kai se on
- onko tämä liian tyttömäinen
- kyllä se mun mielestä hyvä on
- näytänkö mä tässä nuoremmalta vai oman ikäiseltä
- no, oman ikäiseltä
- jos laittaa tän toisen paidan, niin näytänkö nyt vanhemmalta, voiko tällaiset korvikset laittaa
- kyllä mun mielestä
- jos sä et tuntis mua, niin minkä ikäiseksi luulisit mua
- no en mä nyt osaa sanoa
- mitä sä ajattelisit musta, jos näkisit mut nyt, niin että et tuntis
- aika vaikeeta
- no sano nyt, jos mä olisin vaikka baarissa, ajattelisitko mitään. Tulisitko juttelemaan
- kai mä tulisin. Ajattelisin, että hyvännäköinen
- ai varmasti vai, sanot vaan, tulisitko oikeesti juttelemaan
- no joo joo
- näkeekö musta, että mä ajattelen asioita, näkyyks se mun kasvoista
- jaa mikä
- no se että mulla on paljon elämänkokemusta ja silleen. Että mä en ole pinnallinen. Tai joku blondi vaan
- ethän sä ole edes blondi
- no se oli sellainen kuvaus. Näkyykö, mitä ajatuksia sulle tulis musta
- mähän sanoin jo
- mut se vaan että kaunis, niinkö, tavallista kauniimpi vai keskitasoa, mitä jos vertaat suomalaisiin yleensä
- no kyllä sä kauniimpi oot
- mikä sun mielestä on paras vaate mikä mulla on
- En mä tiedä
- No sano nyt jotain
- no ne yhdet housut on aika kivat. Mitä vaan sulla on päällä, niin sopiii sulle
- onko tämä tarpeeksi juhlava, ei saisi olla liian, mut ei kyllä liian vähänkään. Sopivasti, ei sais olla tylsäkään
- kyllä se hyvä on
-näytänkö mä lihavalta näissä housuissa
- et
-- onks parempi, että tukka on auki
- on
- te miehet kyllä aina sanotte noin, pitää olla pitkä tukka ja auki, aina. Lyhyt malli voi olla hyvä kans.
- joo onhan se, lyhytkin hyvä
- onko klassinen tyyli sun mielestä tylsä
- ei
- mikä väri olis paras mulle
- kaikki sopii sulle hyvin
- mikä vaan on sun mielestä hyvä
- joo
- haluut vaan lopettaa keskustelun mahdollisimman nopeesti
Myöntävä hiljaisuus
06.09.2010 - 11:00 / Kategoriat: dialogi
- Päivää, onko teillä vapaita aikoja
- kyllä, voisitko jäädä heti, edellinen asiakas perui
- kiitos, selvä sitten
- jätä takkisi ja laukkusi tänne naulakkoon
- kiitos, ajattelin, että voi leikata aika reilustikin ja väriä, onko sun mielestä musta liian voimakas mulle?
- ei suinkaan, miksei sitä kokeilla voisi, olet tumma muutenkin
- toiset sanoo, että se vanhentaa, mutta ei sillä väliä
- kokeillaan vaan, jos pestään ensin
- mulla on aina ollut tapana tehdä näitä radikaaleja leikkauksia elämänmuutosten yhteydessä, menin kesällä naimisiin, ja silloin oli niin hempeä look, nyt on mukavampi ottaa tällainen räväkämpi
- Minäkin itse asiassa menen naimisiin ensi keväänä, mikä sattuma, joo ei kyllä enää mitään prinsessameininkiä meikäläiselle. Ajattelin maksaa itse häät, kun vanhempani ovat jo yhdet maksaneet, täytyy pistää rahaa syrjään koko talvi. Isot häät pidetään…
- oletteko kauan tunteneet
- ei oikeastaan, mutta aateltiin, että mitä sitä pidättelemään, antaa mennä vaan
- niin, kyllähän sen sitten tietää, kun oikea kohdalle osuu
- edellisellä miehelläni oli monenlaista ongelmaa, järjettömän mustasukkainen, ja kyllä sitä alkoholiakin meni
- jaa, no se on ollut raskasta
- välillä miettii, että uskooko sitä enää ihmiseen, ja kannattaako enää tässä vanhoilla päivillä, olisko parempi olla vaan yksin. Kaikissa meissä tietysti virheitä on, ja mä oon aika räväkkä. Laitetaan nyt sitä mustaa väriä. Joo, mä käytän ite aina mustaa, mutta ehkä mäkin häihin jotain vaaleampaa laitan. Toisaalta punainen häämekko vois olla aika kiva, ja siinä ei haittaisi musta tukkakaan. Ei se valkoinen enää ole ainoa vaihtoehto.
- Niin, monenlaista pukua sitä näkee
- uudella miehelläni on lapsia, ne ei kauheasti tykkää, kun me näin nopeasti mennään naimisiin. Aika jännää ruveta niin sanotuksi äidiksi, vaikka en mä niiden äiti olekaan. Ne on koululaisia jo, toinen kohta murrosikäinen. Kyllä sitä miettii, mitä kaikkea voi tulla ja näin, kun olen uusi ihminen. lasten äiti ei ole mikään helppo tapaus. Eikä tietenkään voi sietää mua. Kun ei nyt hirveesti häiriköisi. Se vähän ahdistaa, jos rupeaa soittelemaan tai puhuu lapsille pahaa meistä, ja minusta tietysti lähinnä. Tyttö on onneksi kiinnostut tästä kampaamoalasta, voin ottaa sitä vaikka tänne tutustumaan. Pystyy vähän luomaan suhdetta rauhassa ja näyttää, että en mä niin paha ihminen ole. Ottaa aikaa nämä jutut. Mikä siinä onkin niin vaikeeta? Monta kertaa olen ajatellut, että eläisi vaan omaa elämäänsä sekin ihminen, kerranhan täällä ollaan. Meneehän tässä oma vapaus, kun niiden lastenkin kanssa, ja ehdoilla, pitää elää. Toisaalta helpompaa, kun ei ole pieniä, päästään kahdestaankin joskus…
- Niin, se on mukava. Tästähän tulee kiva.
- Juu, musta sopii sulle ihan hyvin, sulla onkin paljon hiusta, menee väriä oikein kunnolla. Hyvässä kunnossa oleva tukka. Voin antaa sulle kaupan päälle hoitoaineen.
- Kiva
- Mukava, jos käyt toistekin. On niin kiva jutella, työpäivä menee kuin siivillä.
- Niin munkin mielestä, edellinen parturi valitti sitä, kun mulla on niin paksut hiukset, menee aikaa ja muuta
- no, on siinäkin kampaajalla valittamisen aihe, kai tässä vähän kuin asiakaspalveluammatissa ollaan
- niin sitä luulis, olishan se voinu sanoa, ettei ole aikoja, jos niin kiire oli tai mainosplakaatti, että "harvahiuksisille",
niin, no sulkemisaika oli silloin niin lähellä, mutta en mä ikinä sinne kampaajalle enää mene, vaikka halpa olikin, soitti kotiinsakin, että menee pitempään, luuli pääsevänsä aikaisemmin.
Yksi virolainen kampaaja sanoi taas kerran, että suomalaiset leikkauttaa niin rumasti tukkansa
- Siellä päin se on niin tarkkaa, että pitää olla naisellinen ja kaunis. Korkokengät ja kaikki. Kai me vähän oppia voitaisiin ottaa. On se välillä niin harmaata tämä suomalainen katukuva, naiset aattelee siellä päin, että miestä varten pitää koristautua
- Niinhän se on. Hittto, niitä legginsejäkin, on niitäkin jokaisella oltava. Muotia se on, mutta kai sitä saa katsoa, että sopiiko vai ei. Sekin ärsyttää, kun eri vuodenajoille on oma värinsä. Minä ainakin haluan laittaa kirkasta syksylläkin, aina ne kirotut harmaat ja ruskeet. Hyviä värejä toisaalta, en minä sitä sano, bussi on välillä täynnä mustaa vaatetta, kun kattoo. En minä kyllä korkokengillä rupea mukulakivillä kävelemään, yks jos toinen on jalkansa katkaissu.
- Toisaalta ollaan niin yksilöllisiä, sitten kuitenkin joku vanha rikas äijä kaukana saa määrätä, mitä me puetaan ja ostetaan. Ollaan vähän ku lampaita.
- kai sitä naisiakin siellä on määräämässä joskus, hirveen näköisiä ne mallit niissä näytöksissä tavallisen pulliaisen silmin
- juu, sairasta meininkiä, ei voi kieltää, ettei olisi
- kauppa se on, joka kannattaa, aina se vaan jatkuu, se että ne nälkiintyneet pyörii siellä, kohtalokas ilme naamalla. Jos kupsahtaa korkkareilla, pääsee lehteen. Kai ne välillä pyörtyilee. Olis hauska olla joskus kärpäsenä katossa, kun joku reppana menee mallitoimistoon vaikka Suomessakin. Jos on aatellu itestään, että on kaunis. Tai eihän ne kauniita ole, voihan sitä olla vaikka hevosen naama, jos on pitkä ja sairaalloisen laiha." Synnyttäjän" kroppa oikein. Eiks niillä ole sama kuin huippu-urheilijoilla, että voi olla vaikeeta sitten perheen perustaminen.
- Niinpä. Mitähän ne oikein uskaltaa syödä, ei varmaan mitään, ja meikkiä sitten vaan naamaan paksu kerros, kunhan vaan pitkä ja laiha on.No, ny tulikin valmista, se on oikein kiva minusta, tykkäätkö ite.
- Juu, tosi hyvä. Näkemiin sitten, ja hyviä häitä, koita nyt löytää sopiva puku sitten, ja olla viimeisen päälle onnellinen.
(Tämä juttu pohjautuu tositapahtumiin, yli kymmenen vuotta sitten eräs kampaaja alkoi kertoa omista asioistaan, muistan ajatelleeni, että harvinaista, kun kampaaja kertoo asiakkaalle eikä toisin päin. Olin vielä ensimmäistä kertaa, mutta mukava oli keskustella, oli varmaan oikea hetki.)
24.08.2010 - 15:34 / Kategoriat: dialogi
- Kohta me saadaan SE
- MIKÄ
- no, ELÄMYS tietysti
- mikä elämys?
- no, tämähän on elämyspuisto
- jaa niin
- aika monelle taitaa olla elämys se, kun avaa rahapussinsa
- niinhän se
- ja tämä jonottaminen
- juu surkeeta on, mekin ollaan odotettu jo puoli tuntia kummitusjunaan
- niinpä, ja kauanko se kestää, minuutin ehkä
- on elämys hinnoissaan
- kato nyt tuotakin perhettä, on tainnu hermo mennä
- no ei ihme, jumalattoman kuumakin, täällä paahtuu
- kohta tulee ukkonen
- on tääkin elämää, joku tulee kaukaa vielä
- koska tää jono on viimeksi liikkunut
- meni tohon vaunuun kaksi ihmistä
- ne saa nyt sen
- jaa, sori, minkä
- no sen, eksä tajuu, sen mitä mekin haetaan
- jaa elämyksen
- Joo, rupes kusettaankin
- älä nyt tollasia, lapsia takana
- no, pissattaan
- ole nyt hiljaa
- loppujen lopuksi täällä saa aika monta elämystä: nälkä, jano, kuuma, vessahätä, ahdistus ja väsymys, kateus, kun joku pääsee ensin, pettymys, jos joutuu väärään vaunuun, kastuminen ja kuivuminen, ihmiset, ihmiset ja vielä kerran ihmiset, AHTAUS…
- minkähän takia se on niin hauskaa olla pää alaspäin?
- en mä tiiä, kai se rohkeeta on, jos vähän kuin palaa kohtuun.
- voihan se elämys olla heinäpellollakin
- älä jaksa
- tai kirkossa
- voihan se joo olla
- mutta onhan täälläkin mukavaa
- joo
- ittehän me tultiin, ja olis se raha muuhunkin menny
- mä olisin mieluummin pistänyt ne rahat vaikka baariin
- ole hiljaa, lapsia takana
- ei nekään ole hiljaa, hitto mikä huuto
- sä et ole lapsi
- en, onneks
- miten niin
- no mä en ainakaan jaksais syödä hattaraa, kato nyt kun tuolla tuo yks hullu huutaa tosta hattarasta lapselle.
- pitääköhän se lähettää Afrikan lapsille
- Miten sä keksit aina noin pimeitä, toi on tyylitöntä
- miten niin, mä olen kummikin yhdelle, eikös sitä syömistä sillä perustella kun niillä ei ole, ja jos joku luulee, että hattara on terveellistä, c-vitamiinia vaikka
- tai kun sen on kerran halunnut, se on pakko syödä kokonaan
- niinpä
- ihan kuin aikuiset ei koskaan tekis virhearviointeja, mä oon ainakin ostanut vaikka mitä, mitä en oo koskaan käyttänyt, ja niitä kertoja, kun ruokaa on menny roskiin. Ja mieti miten hirveetä, jos saa väärän lahjan, mä ainakin petyn. Onko sellaista aikuista, joka ei ole tuhlannut rahaa koskaan TURHAAN, ehkä ei hattaraan, mutta luuranko voi löytyä kaapista?
- ehkä sä oot huono ihminen, sun luurankojas en halua edes tietää
- niin mä oon aina ollu, joo en mä kerro, tai tolle huutajalle voisin mainita sen, että en ole eläissäni syönyt hattaraa kokonaan, ja kymppivuotiaaksi halusin sen JOKA vuosi välttämättä
- nyt se kysyy kakrulta, mitä tolle hattaralle tehdään
- pistetään roskiin tietysti
- kysyis meiltä, me tiedetään kaikki roskikset, ja jos haluaa kierrättää, niin heittää puskaan
- EI niin saa tehdä, pulut lihoo ja kukot
- kohta on meidän vuoro
- sitten se tulee, ELÄMYS, AHHH
20.08.2010 - 12:48 / Kategoriat: dialogi
VAANIVA VAAKA
- Tämä vaaka näyttää liikaa!
- Anteeksi kuinka, tuota sen pitäisi olla ihan kunnossa
- Tämä näyttää ainakin neljä kiloa liikaa!
- Ei näytä, kuulkaa nyt , minä ymmärrän, onhan tuo luku korkea
- Se näyttää liikaa, tajuatko ihminen, kuinka monta kertaa pitää sanoa!
- Ei se haittaa, muutama kilo, kuulkaa en usko. Lääkäri sitten ottaa kantaa, ja tuota, tässä olisi näitä meidän ohjevihkosia. Haluatteko lueskella odottaessanne? Vinkkejä kevyempään…
- Jumalauta, se näyttää liikaa, minä en hyväksy, että minun papereissani lukee tällaisia tietoja.
Minä olen kotona käynyt puntarilla ja minä satun tietämään! Söin muutenkin äsken enkä ole käynyt vessassa. Vaatteet päällä vielä, ainakin viisi kiloa vähemmän on totuus
- Anteeksi, luulen, että nuo kalsarit ja paita eivät ihan kiloa paina.
- Ovatko ne painottomia sitten?
- No tuota noin. Jos haluatte, käykää vessassa, vaikka suihkussakin, ja voimme odotella muutaman tunnin, niin se ruoka ei vaikuta niin paljon enää. Jos vaikka tulette uudestaan myöhemmin.
- Aamupaino se on, joka ratkaisee, enkä enää koskaan käy täällä typerässä vaa` assanne. Kyllä minä tiedän, olette ostaneet halvalla tänne jonkun kiinalaisen mallin eikä ketään kiinnosta ikinä tarkistaa, paljonko se heittää. Mitä väliä, eihän kyse ole teidän painostanne.
- Minä kyllä itsekin olen käynyt siinä
- Juu, mutta, jos se heittää isommissa painoluokissa. Lääketeollisuus, se, se on. Haluatte syytää ihmisille laihdutuslääkkeitä! Ei täällä voi mihinkään luottaa.
- No tuota, ei me kyllä
- Minä en ymmärrä mitä te siitä hyödytte, että syytätte ihmisiä lihavaksi! Masennuksen hoito on kallista yhteiskunnalle sekin, ja siihen te ajatte. Eläkkeelle kai sitten. Se on mieleinen ratkaisu ilmeisesti, vaikka ei eläkkeelle nykyään kukaan pääsekään.
- No, voimmeko mitata vaikka vyötärönne, voin merkata sen papereihin. Se voidaan huomioida. Se kertoo enemmän kuin paino. Lääkäritkin…
- Mittanauhoja ei tarvita, tiedän itse vyötäröni eikä teidän tarvitse tulla yhtään lähemmäs sorkkimaan!
- Ei kukaan halua teitä syyllistää, ihan totta. Painatte sen minkä painatte. Täällä on nähty paljon painavampiakin, ja normaalipainoisillakin voi olla vaikka mitä sairauksia. Ei meidän asiamme ole teitä huijata tai painostaa. Olette se mikä olette. Tämä on vain tarkastus. Katsotaan perusarvot, kolesteroli ja muuta, verenpaine. Että saadaan kokonaiskuva. Kaikki on kuulkaa ihan hyvin, älkää suotta siitä painosta. Jos haluatte vähän laihduttaa, päätätte itse siitä, ja neuvoa voidaan, jotain pieniä kikkoja. Niin kuin tiedätte, pehmeää rasvaa ja muuta sellaista. Ehkä vähän liikuntaa, uimista vaikka.
- Minä en ui metriäkään, en altaassa en järvessä, en missään lätäkössä, en kävele edes sateessa ulkona. Ei kiinnosta. Enkä juokse muiden hullujen kanssa hiki päässä. En kävele töiden jälkeen portaita vaan käytän HISSIÄ. Kuuletteko, HISSIÄ, minä käytän jumankauta HISSIÄ! Haen postini autolla, jos minua huvittaa.
- Niin, te käytätte hissiä, juu, ja autoa
- Älkää puhuko kuin vähäjärkiselle! Minä en ole lapsi! Ymmärrättekö! Turhaan kulutan aikaani typerässä jonossa. Täällä vaan syyllistetään, ja tuputetaan lääkkeitä, lääkkeen perään. Ihminen ei saa olla rauhassa sellainen kuin on. Pitäisi olla samanlainen, trendikäs. Hienot vaatteet, merkkivaatteet, tatuointia pari, ja tukka laitettu, sulautua massaan. Minä en sulaudu! Yrittäkää nyt tajuta, minä en sulaudu. En osta merkkivaatteita, en harrasta, en mene vuorovaikutuskurssille enkä rupea treenaamaan myönteistä ajattelua, en lähde salille, en syö raejuustoa, en lähde syvänmerensukellukselle tai laskuvarjohyppykurssille. En halua, piru vieköön, yhtään elämystä! En vaihda edes puhelinliittymää! Minulle on aivan sama, mitä minusta ajatellaan. Voin olla erakko. Hyvä vaan. Olkoon arvoni minkälaiset tahansa, silläkään ei ole mitään väliä. Naurakoon naapurit, ja vanha opettaja. Asuu naapurissani. En tiedä tunteeko, kyllä varmaan. En tervehdi roskiksella sitä. Kierrättäköön keskenään kompostinsa, kartonkinsa, metallinsa, ja vaikka vessapaperinsa. Kai se vielä työelämässä on, kiduttamassa kakaroita.
- Ettekö oikein viihtynyt koulussa?
- No en, kai sen nyt näette. Joka päivä kuulin painostani, ja liikuntatunnit, siinä sitä oltiin. Ehkä voitte arvata, pientä kidutusta. Inhosin joka hetkeä, joka pahuksen viikko, kolme tuntia viikossa, huh huh. Nykyään puhutaan, kuinka liikuntaa pitää lisätä KOULUUN. Varmaan hyvä hyville, en minä sitä sano, mutta kuka ajattelee LÄSKIÄ. Tekö täällä mittanauhanne kanssa ja vaakanne. Siitä vaan vaakaan, olkaa hyvä, jaa jaa, on vähän tullut liikaa, voi voi... Ylipainoa tuppaa. Vähän pehmeää rasvaa vaan, ja herkut pois, lenkille ja iloisesti LIIKKUMAAN. Voi kirottua. Ja sama laulu terveydenhoitajalla ja välitunnilla. Kukaan ei halua istua vieressä. Valitaan viimeisenä joukkueeseen. Näitä esimerkkejä on tuhansia, ja taas tuhansia. Voisi olla kilpailu: kuka kiduttaa läskiä. Sen pelin osaavat kaikki.
- No, missä te olitte sitten hyvä?
- Jaa minä?
- Niin, te juuri.
- Hyvä, jaa tuota noin?
- Niin, mitä te tykkäsitte tehdä silloin lapsena.
- No, tuota, lukea minä taisin aika paljon, ei kai se mitään hyvyyttä ole mutta…
- Minkälaista kirjallisuutta vai sarjakuvia?
- Taisin lukea Mika Waltaria, se oli jotenkin hyvä se Sinuhe…. Kirjoitin minä joskus runojakin, enhän minä sitä kenellekään tunnustanut.
- Ihanko totta? Onko niitä vielä tallella?
- No, täällä rahapussissani on yksi, en minä tiedä, miksi minä sitä siellä säilytän, jos vaikka kuolisin onnettomuudessa, niin joku löytäisi. nauraisi sitten vielä, kun minä olen kuollut tai kuolemankielissä. Avaisin silmät sairaalassa, ja joku heittäisi tämän silmien eteen, lukisi ja nauraisi, minä en pystyisi puhumaan, kuuntelisin vaan haukkoisin henkeäni, sellaisia painajaisia minä näen, silti vaan säilytän. En varmaan mahtuisi edes ambulanssiin, paarit rojahtaisivat eikä olisi tarpeeksi isoa sänkyä sairaalassa.
- Saanko minä lukea sen? Hyvänen aika, tämähän on hyvä.
- No, otetaan sitten se paino, kyllä tuo teidän vaakanne minulle kelpaa. Ei se nyt niin tarkkaa ole sen aamupainon kanssa. Tehkää mitä haluatte. Voin minä sen ohjeenkin mukaan ottaa. Ehkä kävelen hakemaan postin tänään, kai minä sen verran voin…
13.07.2010 - 18:25 / Kategoriat: dialogi
Mies viittilöi päästäkseen junan kyytiin
- Ei tänään ei valitettavasti mahdu, koettakaa huomenna uudestaan.
- kuulkaa minun pitäisi päästä jo tänään!
- mihin te sitten olette menossa?
- Olen rakastunut, se on salaisuus, mutta kerron teille.
- Niinkö, ettekö tiedä mies hyvä, moni on tässä maailmassa rakastunut, ollut rakastumatta koskaan tai pettynyt pahan kerran, kuulkaa teen teille palveluksen, kun en päästä, se tyttö pettäisi kuitenkin!
- Mistä te sen muka tiedätte?
- Minkä?
- Että hän pettäisi, ette tunne häntä
- No, sitä on sattunut ennenkin, naiiviko te olette, ja sitä paitsi kaikki on pelkkää sattumaa.
- Sattumaa, ette voi sanoa noin!
Niin, naisia riittää maailmassa, kuten miehiäkin riesaksi asti. Näettehän nyt, teitä on liikaa, lyhyesti sanoen ihmisiä on LIIKAA, junat ja bussit pullollaan. Ette mahdu, koska teitä on kerta kaikkiaan LIIKAA, toisiaan töniviä apinoita, vaikka ihmisiä muka ollaan, katsokaapa vain tuota etuilijasakkia, MINÄ ENSIN, minä ensin, tolkutonta menoa! Muka sivistyneitä aikuisia, pah.
- Mutta minä rakastan häntä!
- Mikä saa teidät uskomaan, ettei tässäkin kirotussa junassa, ole kymmentä yhtä ihanaa naista? On silkka sattuma, että olette hullaantunut juuri häneen. Olette epätoivoinen, kun yritätte ylitäyteen junaan, ehkä joku päivä hyppäätte sillalta hänen vuokseen! Variskin nauraa teille, hyvä herra, ja kulutatte aikaani. Mutta huvitatte minua. Junan lähtöön on vielä aikaa, joten kaikin mokomin. Minun piti lukea Dostojevskin Idioottia, mutta en arvannut tapaavani kotoperäisen idiootin, joka on paljon hauskempi vielä! Katsokaapa rautatieasemaa, mikä teidän mielestänne on kaunein asema maassamme!
- Ei minua kiinnosta asemat vähääkään, lupasin olla illalla perillä, ja en tiedä hänen numeroaan. Sovimme paikan, jossa tapaamme. Hän luulee, että en ole tosissani, jos en ilmesty. Ehkä pidän Mikkelin rautatieasemasta kysymykseeni vastatakseni. Tai vaikka Kuopio, Tampere, miten haluatte!
- Jos te olisitte tosissanne, olisitte varanneet paikkanne aikaisemmin tai ehkä haluatte kävellä rakkaanne luo, vuokratkaa hevonen kuten ennen vanhaan tehtiin.
- Älkää olko sydämetön. VR:n pitäisi kuljettaa ihmisiä, onko RIKOS odottaa normaalia palvelua!
- Ainakin se on pahuksen tyhmän kaverin merkki! Oletteko kuulleet viime aikoina että junat olisivat tulleet aikataulussa tai että junia EI olisi peruttu, on enemmän sääntö kuin poikkeus, että meillä on ongelmia, ja asiakkaat sen kun valittavat. Ja kenelle, no konduktöörille tietysti! Aivan kuin minä olisin kykenevä korjaamaan radan tuossa tuokiossa viidenkymmenen kilometrin päässä!Aivan kuin minä olisin täällä muuten kuin työtäni tekemässä, kurjaa leipääni hankkimassa, surkean palkkalappuni takia, että saisin ruokaa itselleni. Haluan vain nopeasti kotiin, ja eroon typeristä ongelmista, joista kieltämättä teidän ongelmanne on typerimmästä päästä! Mutta ette sentään huuda, ja olette tosissanne omassa asiassanne.
- Luulin junaongelmien olevan ohi ajat sitten.
- Se on teidän päänsärkynne. Ehkä opitte jotain, älkää luottako mihinkään, varsinkaan yhteiskuntaan.
- Onko mitään keinoa selvitä tästä tämän tyhjänpuhumisen lisäksi?
- En todella tiedä, miksi keskustelen kanssanne, naiviutenne viehättää minua, ja teen poikkeuksen.
Saatte tulla junaan, jos istutte koko matkan ravintolavaunussa, ette juo alkoholia ettekä ole häiriöksi. Käytte tapaamassa sitä naista, jos hän tulee, sallikaa minun epäillä sitä ja muistakaa, että varoitin! Kun haluatte palata takaisin, teette sen jollain muulla kuin junalla. En halua nähdä teitä enää silmissäni. Enkä kuulla juttujanne rakkaudesta. Sanokaa hänelle VR:ltä terveisiä!
- Jos on saanut sakot eikä halua maksaa, niin mitä pitää tehdä?
- Pakko ne on maksaa
- Jos lähtee karkuun ja ajaa oikein lujaa?
- Poliisit saa aina kiinni.
- Jos menis metsään piiloon, niin tulisko ne sinne?
- Tulis
- Jos menis Israeliin Aatamin ja Eevan haudalle
- Poliisit tulis sinnekin.
- No jos hyppäis järveen ja kuolis, niin kuka sitten maksais?
- Sitten ei maksaisi kukaan.
Loppusanat: tämä keskustelu oli pitkä ja olen käynyt sen kummisetäni kanssa ehkä viisivuotiaana. Muistan,
että oli vaikeaa hyväksyä loppuratkaisua, oli moraalisesti väärin, että sakkoa ei maksa kukaan.
MINÄ EN HALUA KUOLLA IKINÄ
- Miltä kuoleminen tuntuu?
- No ei se oikeastaan tunnu mitään.
- Miltä se tuntuu oikeasti?
- Vähän samalta kai kun nukkuminen, sitä vaan laittaa silmänsä kiinni, ja sitten ei avaakaan niitä eikä näe unia. Se on sellaista, että ei herää enää. En minä usko, että se tuntuu miltään sitten kun on kuollut.
- Minä en sitten halua kuolla
-
Niin, minä ymmärrän
-
En koskaan. Minä en halua kuolla koskaan
- Juu. Ei sinun ainakaan pitkään aikaan tarvitse kuolla.
-
Tai ei koskaan
-
No joo.
-
Minä tulen sitten katsomaan sinua, kun sinä kuolet
-
No kiva, tule vaan
-
Minä haluan nähdä, oletko sinä noussut sieltä ylös sitten, niin kuin se täti väitti kerhossa
-
Niin
-
Vaikka minä en tykkääkään sinusta, niin minulle tulee hirveä ikävä sitten sitten kuin sinä kuolet
- Joo. No onneksi sinä olet sitten jo iso mies. Siihen menee vielä pitkään, että minäkin kuolen. Jos elän vaikka satavuotiaaksi. Aika moni elää ylikin satavuotiaaksi. Aikuisena sen kestää paremmin, että oma äiti tai isä kuolee.Yleensä sitä kuollaan vanhana. Voi sitä nuorenakin kuolla, mutta se on harvinaista.
-
Minäkin haluan elää satavuotiaaksi, mutta minä en halua kuolla sittenkään.
- Juu. Semmoinen juttu siinä on, että ihminen on rakennettu niin, että sitten kun on oikein vanha, ei enää pelkää kuolemaa. Joku vanha ihminen voi jopa toivoa, että saisi kuolla. Vanhana voi olla sellainen olo, että ei oikein jaksa elää enää, jos on vaikka väsynyt ja sairas. Ja kun katsotaan vanhoja ihmisiä, ne ovat monesti tosi onnellisia, oletko huomannut. Vanhat ihmiset nauravat ja hymyilevät paljon. Me nuoret pelkäämme kuolemaa, mutta sitten kun meistä tulee vanhoja, niin mekin opimme olemaan pelkäämättä. Vanhat ihmiset ymmärtävät paremmin, niistä tulee niin viisaita. Ne on ehtineet niin paljon, että se ei ole yhtä surullista enää. Vanhana sitä toivoo, että lapset ja aikuiset ei olisi surullisia, vaikka sitä kuolisi. Täällä ollaan vähän kuin vuorotellen ja vanhana sitä ymmärtää, että on uusien ihmisten vuoro. Mutta ei meidän sitä vielä tarvitse miettiä, on aika hyvä, jos ei liikoja murehdi ja mieti sitä asiaa. Sitä voi, ja kannattaa, miettiä sitten enemmän, kun se kuolema on oikeasti lähempänä, sitten on jo vanha ja se on helpompaa eikä enää niin surullista. Sinulla on melkein sata vuotta aikaa tehdä muita asioita.
- Joo, ja minä en aio ikinä mennä Australiaan
- Ai jaa, miksi et?
- Siellä on eniten niitä myrkyllisiä eläimiä, minä aion elää pitempään ja varon sen takia myrkkykäärmeitä ja muita tappavan myrkyllisiä.
- Juu ja autossa kannattaa pitää turvavyötä vai mitä äläkä juokse tielle
- ja veneessä täytyy pitää pelastusliivejä
(älä aja ylinopeutta, pidä aina turvaväli, älä juo koskaan tolkuttomasti viinaa tai polta tupakkaa varsinkaan vuoteessa, äläkä kohtaa vääriä ihmisiä, älä hyppää tuntemattomasta paikasta järveen, syö terveellisesti ja liiku, pidä kypärää, kun pyöräilet, älä käytä huumeita jne. tähän listaan voisi lisätä äiti mielessään, tätä listaa varmaan joskus tarvitaan)
Tämä tarina on yllätys, yllätys, todellisuuspohjainen. Vanhempi poikani mietti joskus 3-5 vuotiaana aika paljonkin kuolemaan liittyyviä asioita. Kerran oli seurakunnan täti puhunut niin, että lapselle tuli todellienn huoli kuolemastaan ja tämän asian käsittely, että noustaanko sieltä haudasta sitten tosissaan. Hän lupasi tulla katsomaan sitten kun minä siellä haudassa olen, että nousenko sieltä vai en. Hän oikein itki, kun mietti, kuinka ikävä hänelle tulee. Tuo vanhusjuttu toimi hänen kohdallaan, ehkä vähän totuutta kaunistellenkin, rauhoitti häntä. Australiaan ei tosiaan olla menossa eikä syödä kärpässieniäkään.
Itse muistan uskoneeni lapsena mummon opetusten mukaan Jumalaan ja rukoilin itselleni aina tuollaiset 120 vuotta vaatimattomasti elinikää, joskus tyydyin 117-118 vuoteen, kaava oli kuitenkin aina se, että minulle eniten elinvuosia, ja sitten isä ja äiti saivat vähän vähemmän ja veljet pari vuotta vähemmän taas. Kaikki kuitenkin yli sata vuotta. Tässä kai pelasi sellainen logiikka, että ei liikaa saa pyytää eikä kaikille anneta sitä maksimia kuitenkaan, minulla oli moraalinen oikeus saada eniten ilmeisesti, kun kerran rukoilin ja asiaa hoidin... Olen ollut sellainen viisivuotias varmaan.
17.10.2009 - 15:20 / Kategoriat: dialogi
- Minä en huuda.
Pistävät silmät katsovat liki rauhallista kapinoijaa:
-Huudathan! Minä määrään. Sinä huudat.
- En.
- Mikä luulet olevasi?Sinusta ei koskaan tule mitään, kirkuu opettaja. Ilmaisutaitoa. Sitä tämä on! Et ole oppinut ilmaisemaan. Minä määrään täällä! Sinä huudat kuten opiskelijatoverisi.
Luokan surusilmä asettaa paperipinkan opettajan eteen. Minä huudan näillä.
-Mitä sinä teet?!! Kirkuu malttinsa menettänyt kouluttaja. Mitä nuo paperit ovat? Vie ne pois! Rumia, merkityksettömiä koukeroita, kuuletko! Tyhjänpäiväisiä sanoja. Naama punehtuu ja hysteerinen permanenttipää kertoo pojastaan. Mikael, minun poikani. Piirsi kuvaamataidon tunnilla sateenvarjoja putoilemasta taivaalta. Tuhansia, värikkäitä sateenvarjoja. Raidallisia, pallokuvioisia, nallekuvioisia, luurankoja, luurangon kappaleita... Hänen työnsä oli paras kaikista. Hän on LUOVA. Hänen opettajansa kutsui minut keskustelemaan, kun aiheena oli vesi ja hän piirtää kuolemaa sateeseen.
- Minä sanon. Punehtunut naama ja sarvisankalasit tulevat lähelle. Se moukka opettaja ei ymmärrä yksilöstä mitään! Tasapäistää, ikään kuin jokaisen pitäisi olla idiootti. Raivostuttavaa! Mutta minun luokassani huudetaan tänään. Tunteet esiin vapaasti, äänen kautta. Jokainen huutaa tänään, kukaan ei poistu muuten. Jumppasalin seinät kaikuvat. Huutoa nuoret! Yksitellen!
Kauemmas vaappunut hysteerinen permanettipää katsoo taas surusilmää vaativasti. Nama punoittaa puuterikerroksen alla. Surusilmä huomaa poikkeuksellisen rumat silmät, jotka siristyvät raivosta. Paperipino läsähtää jumppasalin penkille.
- Jos opettaja lukisi sanoo jäätävästi surusilmä, joka ei koskaan sano mitään. Ei asetu kenenkään eteen poikkiteloin. Opettaja lukee minun tunteistani. Ne on kaikki kirjoitettu näihin papereihin. Ne kertovat kaiken mitään salaamatta. Ne ovat koko elämäni, minun rakkauteni ja vihani, suruni ja uteliaisuuteni, välinpitämättömyyteni ja virheeni. Olen kirjoittanut elämäni, kaiken sen, mitä olen toivonut, kärsinyt, unelmoinut, saavuttanut, ketä olen rakastanut. Mutta minä kieltäydyn huutamasta, sinun tunnillasi, kenen tahansa tunnilla tai koskaan elämässäni.
- Tunteen palossa ilmaisutaidon opettaja siepppaa paperit ja alkaa repiä niitä. Ikkuna on auki ja hän heittää paperit leijumaan ulos. Nämä ovat kuin poikani sateenvarjot, mutta sinusta ei koskaan tule yhtä lahjakasta kuin hän. Punoitus tasaantuu. Huuda! Yksi huuto ja pääset kurssista läpi. Huuda mitä vain, kunhan huudat luokan edessä yhden kerran. Anna äänen ja tunteen tulla. Minä puhun sinulle. Kuuntele! Jos huudat kerran, annan sinulle kiitettävän.Surusilmä käveli pois. Keräili paperisilppua ulkona. Katseli, kun paperit kastuivat sateessa. Näki silmissään niitä punaisia ja sinisiä sateenvarjoja luurankoineen. Poika, jota tasapäistetään. Maailma muuttuu huutaen paremmaksi, tasapäistäjät joutuvat helvetin kadotukseen. Surusilmä saapuu opettajan auton luo ja peittää tuulilasin paperisilpulla. Paperisilpussa on monta tarinaa. Lyhyitä runoja siitä, kuinka surusilmä tuntee ja rakastaa ja vihaa. Tuulilasi peittyy paperisilppuun.
Sisällä opettaja tajuaa äänensä menneen.
Loppusanat: todellisuuspohjainen kertomus, tosin kukaan ei aivan näin noussut vastustamaan, huutaa piti ja muutakin kaikenlaista, sana ilmaisu antaa riittävät perustelut oikeastaan mille tahansa. "Vanhoja juttujani", jos joku muistaa lukeneensa.
|
Kirjoittaja
Tervetuloa lukemaan Synkkiä, ja vähemmän Synkkiä, juttusia. Aihepiiri on aika LAAJA, löytyy melko raadollistakin ja kärjistettyä tekstiä. JA NIIN TYLSÄÄ TOISAALTA, KUN EI OLE KUVIA EIKÄ MITÄÄN, MUTTA KUN AINA EI VOI OLLA VIIHDETTÄ. Sanoi joku opettajani aikanaan ja oikeassa oli.
Kevennyksenä 3-5-vuotiaan juttuja
NOVELLITYYLISET
("RONSKIA kieltä", tositarinat-kategoria) ovat blogissa VIIMEISINÄ JA VANHIMPINA,runomalliset hallitsevat alkua.
Vanhimmissa jutuissa käsittelen hieman vanhempieni kuoleman herättämiä tunteita. ( Esim. "Kohtalokasta" ja "äidin muistolle")
Laitan tänne aika paljon erityylisiä kirjoituksiani, ja yritän muistaa aina sen viisaan ohjeen, että lukijalta EI saa pyytää anteeksi EIKÄ kirjoittaessaan saa ajatella, mitä lukija ajattelee. Tämä on helppoa onneksi.
Sorvatar ei varsinaisesti kerro itsestään tai elämästään muuta kuin sisimpänsä (hymiö kirjallisena), te jotka tunnette, onnittelut siitä tai pahoittelut. Sorvatar haaveilee kirjoittamisesta ja itsekurista kirjoittaa. Mutta mitä? Ja kenelle. Ja miksi.
Jos kirjoittaminen ei lähde käyntiin, niin melkein lupaan käyttää hauskaa vinkkiä kirjoittaa raamatun kanssa, en muista, ihan varmaksi, mistä tämän luin, mutta olisiko Saarikoski käyttänyt tätä metodia... Kun kirjoittaminen alkaa sujua, niin voi jättää sen raamatun pois. Ehkä tämä ei ole niin vakavaa kuitenkaan.
Kommentit ovat ok. (Ainakin ihailevat sellaiset, no joo)
POIKKEUKSELLISESTI nelivuotias, tässä lähellä viisivuotias, tulee julkisuuteen ja antaa kuvansa äidin blogia leppoistamaan. Älkää hyvät ihmiset töhrikö seiniä kuitenkaan.
|
