AUTA
Eikös Miinassa ja Manussa sanottu, että auta aina pienempiä? (5v.)
( tilanne: äiti ei auttanut riisumisessa)
|
4 kommenttia
|
AUTA15.11.2011 - 20:24 / Kategoriat: HEI HERRA SADE
Eikös Miinassa ja Manussa sanottu, että auta aina pienempiä? (5v.) ( tilanne: äiti ei auttanut riisumisessa)
Mk kirjoitti 17.11.2011 - 04:04
Kyllä muistaakseni.
Pakko kysyä että onko Pupu Tupunakin vielä "olemassa"? Miinaa ja Manua en olekaan lukenut vuosiin, yhteen aikaan osasin ne varmasti ulkoa.
sorvatar kirjoitti 17.11.2011 - 06:14
Juu, on Pupu Tupunakin olemassa. Tosin itse en ole niiden kirjojen fani, tökkii käytetty kieli kuten Miinassa ja Manussakin. Mutta luettu on kiltisti, kuvat ovat ainakin hyviä. Samoin kuin Richard Scarryn kirjoja (Mato Matala).
Vanha rouva kirjoitti 17.11.2011 - 10:33
Kummityttöni rakkain leikki oli heittäytyä perinjuurin letkuvilleksi, kun piti pukea tai riisua. Sitä sai käännellä ihan ympäriämpäri ja umpisolmuun, ja se vain kikatti. Nyt tyttö on jo 30 v. ja odottaa kaksosia. Sanoin sille juuri eilen ehtoolla, että odotapas, kun alat pukea kahta kiemurtelevaa käärmettä!
meeri kirjoitti 17.11.2011 - 13:06
Mun ehdoton lemppari on Viiru ja Pesonen. Varsinkin se joulujuttu, missä Viiru sanoo Pesoselle, että "Senkin pöksykinttu!"
|
Kirjoittaja
Tervetuloa lukemaan Synkkiä, ja vähemmän Synkkiä, juttusia. Aihepiiri on aika LAAJA, löytyy melko raadollistakin ja kärjistettyä tekstiä. JA NIIN TYLSÄÄ TOISAALTA, KUN EI OLE KUVIA EIKÄ MITÄÄN, MUTTA KUN AINA EI VOI OLLA VIIHDETTÄ. Sanoi joku opettajani aikanaan ja oikeassa oli. Kevennyksenä 3-5-vuotiaan juttuja
NOVELLITYYLISET ("RONSKIA kieltä", tositarinat-kategoria) ovat blogissa VIIMEISINÄ JA VANHIMPINA,runomalliset hallitsevat alkua.
Vanhimmissa jutuissa käsittelen hieman vanhempieni kuoleman herättämiä tunteita. ( Esim. "Kohtalokasta" ja "äidin muistolle")
Laitan tänne aika paljon erityylisiä kirjoituksiani, ja yritän muistaa aina sen viisaan ohjeen, että lukijalta EI saa pyytää anteeksi EIKÄ kirjoittaessaan saa ajatella, mitä lukija ajattelee. Tämä on helppoa onneksi. Sorvatar ei varsinaisesti kerro itsestään tai elämästään muuta kuin sisimpänsä (hymiö kirjallisena), te jotka tunnette, onnittelut siitä tai pahoittelut. Sorvatar haaveilee kirjoittamisesta ja itsekurista kirjoittaa. Mutta mitä? Ja kenelle. Ja miksi.
Jos kirjoittaminen ei lähde käyntiin, niin melkein lupaan käyttää hauskaa vinkkiä kirjoittaa raamatun kanssa, en muista, ihan varmaksi, mistä tämän luin, mutta olisiko Saarikoski käyttänyt tätä metodia... Kun kirjoittaminen alkaa sujua, niin voi jättää sen raamatun pois. Ehkä tämä ei ole niin vakavaa kuitenkaan.
Kommentit ovat ok. (Ainakin ihailevat sellaiset, no joo) POIKKEUKSELLISESTI nelivuotias, tässä lähellä viisivuotias, tulee julkisuuteen ja antaa kuvansa äidin blogia leppoistamaan. Älkää hyvät ihmiset töhrikö seiniä kuitenkaan.
laskuri
|